TSMU:n valmennus sai positiivista palautetta valmennuspäälliköltä!

TSMU:n valmennus sai positiivista palautetta valmennuspäälliköltä!

TSMU valmentajat kokoontuivat keväällä 2014 Moottoriliiton valmennuspäällikön Tomi Konttisen ja muiden asiasta silloin innostuneiden henkilöiden kanssa kuuntelemaan Tomin ajatuksia kerhojen valmennuksista ja niiden tulevaisuudesta. Valmentajamme yhdessä TSMU:n valmennuspäällikön Ville-Tapani Hörkön kanssa tekivät Tomin ohjeiden ja ajatusten sekä oman osaamisensa ja mahdollisuuksiensa myötä suunnitelman kesäkauden 2014 valmennuksista.

Tomi Konttisen mietteitä Ofroadpro:n nettivuilla olleesta jutusta:

”Tapaamiseen osallistui vain neljä moottoriseuraa, kun vielä keväällä uuteen aluevalmennustoimintaan kävi tutustumassa vajaat 15 kerhoa. Nyt paikalla olleista kaksi oli mukana myös keväällä.
 
Turun Seudun Moottoriurheilijat ja Vantaan Moottorikerho olivat paikalla olleista kerhoista niitä, joilla oli pohjatietoa Konttisen aiemmin esittelemästä aluevalmennustoiminnasta.
 
– Näissä kahdessa kerhossa valmennus on ollut tänä vuonna erityisen hyvällä mallilla. Toiminta on aktiivista ja harrastajia sekä valmentajia on mukavasti. Heidän toimintansa käy esimerkiksi muille, Konttinen kannustaa”

TSMU järjesti valmennusta aloittelijoille n. 20 krt, kilpakuskeille n. 30 krt ja mukana oli myös ryhmä harrastelijoita. Kauden 2014 valmennus maksoi aloittelijoille alle 200e ja kilpakuskeille 400e mkä sisälsi lisäksi tavarapalkintoja  kauden aikana, ratamaksuja ym jolloin valmennuksen kokonaiskustannus oli maltillinen ja ennen kaikkea mahdollinen. Kesän suurin valmennustapahtuma oli Hyvinkäällä missä valmentajina toimivat päivän aikana Jussi Nikkilä, Tomi Konttinen ja Jussi-Pakka Vehviläinen eli laatua oli kyllä!. Leiri oli iso ja kun paikka jouduttiin tietenkin vuokraamaan olivat myös kulut yhden päivän leiriksi normaalia suuremmat (70e/kuski) mutta päivän aikana myös TSMU:n omat valmentajat saivat paljon oppia ja vinkkejä omaan toimintaansa. JPV MX-koulu oli myös kesällä ohjelmassa kuten myös jatkossakin.

Arki-iltoihin pääsääntöisesti keskitetyt valmennukset tapahtuivat kaikilla lähialueen radoilla joilloin opetus on parasta kun on eri materiaaleja sekä rataprofiileja. Siirtyminen eri radoille kauemmaskin töiden ja koulujen jälkeen vaativat urheilijalta itesltään, valmentajilta ja ennen kaikkea vanhemmilta sitoutumista mutta ilman sitoutumista pitkäjänteisellä työllä ei ole kuitenkaan jatkuvuutta.

Valmennuksessa kuskit oppivat paljon kesän aikana ja kehittyivät paremmiksi ajajiksi mikä olikin hienointa mitä valmentaja voi saada pakkioksi tekemästään pyyteettömästä yhdistystyöstä!!!  Kaikille valmennusryhmäläisille tullaan pitämään vielä lisäksi päättäjäiset joissa jokainen kuski saa palautteen ja ohjeet tulevaksi talveksi valmentajilta.

Toiminta TSMU:ssa jatkuu varmasti tulevaisuudessa aktiivisena ja kun tämä ensimmäinen vuosi haettiin kokemusta ja opittiin paljon niin juniori- ja aikuisvalmennus tulee jatkumaan meillä laadukkaanpana kuin ennen ja se mikä myös on iso asia tulee valmennus olemaan jatkossa vielä edullisenpaa osallistujille mitä ennen!

TSMU.n lisenssikuskeille eli nykyisille ja uusille tullaan pitämään lähiaikoina tiedotustilaisuus missä tulemme kertomaan millä tavoin yhdistys tukee lisenssikuljettajia kaudella 2015. 

Jätä kommentti