TSMU SM Kerhojoukkue

TSMU SM Kerhojoukkue

Perjantaina 19.9 klo 21.00 lähes kaikki Tusmun lauantain päivän kuljettajat olivat saaneet ilmoittautumiset ja katsastukset suoritettua. Leirit oli pystytetty ja kaikki odottivat jännittyneinä lauantain ajopäivää!

Lauantai aamu alkoi sumuisissa ja jännittyneissä tunnelmissa. Tusmun sm1 joukkuetta hieman mietitytti Rikun flunssa… Riku kuitenkin todisti olevansa joukkueen arvoinen kuljettaja. Hän ajoi treenit ja karsinnan loistavasti vaikka olikin flunssassa. Joona ajoi karsinnassa hienosti yhdeksänneksi! Jarno joukkueen ”veteraani” ajoi hienon karsinnan ollen lähdöstä heti kärjen tuntumassa MM miesten kanssa mutta säästeli voimiaan sunnuntaita varten ollen maalissa 7. Ajaen kuitenkin erän kolmanneksi nopeimman kierrosajan!
Tusmun kakkos joukkue mikä koostui kokonaan endurokuskeista veti hienosti omat suorituksensa ja ajoivat finaalipaikkaan oikeuttavaan sijoitukseen. Eli 20 suomen parhaimman joukkueen joukkoon!!

C-luokan kuljettajat eli 85cc kuskit Adam, Aksel ja Miro. Miro ajoi lainapyörällä ja toista 85cc kilpailuaan. Ensimmäinen erä mirolla oli melko haastava 2kaatumisen takia mutta hienosti taisteli maaliin asti! Aksulla oli pientä harmia matkassaan ja kaatui jonka takia joutui käymään ambulanssista hakemaan vauhtia seuraavaan erään. Aksulla oli onneksi tullut vain puujalka josta miehekäs mustelma reidessä. Adam ajoi omat ajonsa hienosti ollen ekas eräs 9. Toinen erä meni hieman paremmin ja siinä sijoitus oli 6. Miro ei ajanut toista erää ollenkaan jostain vielä toistaiseksi tietämättömästä syystä. Aksun toinen erä oli todella tuskaista ensimmäisen erän kaatumisen takia mutta muutaman kierroksen ratavarikolla vietettyään ajoi kuitenkin ruutulipulle.

Ratvarikolla ja myöhemmin varikolla käytiin tiukkaa keskustelua puolin ja toisin sm luokkien ensimmäisen erän lähtö ”hässäkän” takia. Lähtö hässäkässä kaksi kuljettajaa kilkattiin ulos ensimmäisessä kurvissa ja kyseiset kuljettajat joutuivat ajamaan maalilinjan ohi. Tästä johtuen kyseiset kuljettajat Riku ja Joona Marin eivät saaneet ensimmäisestä kierroksesta tulosta. Jolloin he olivat koko erän ajan livetuloksissa muita kierroksen perässä. Tulokset korjattiin erän jälkeen ja Kuljettajat olivat omilla paikoillaan Riku oli 11 ja Marin 3.

Kilpailun ajanottaja sähläsi myös yhteystuloksien kanssa ja 20 parhaan joukkueen joukossa oli joukkue mikä ei päässyt jatkoon. Mutta onneksi maailmassa on vielä rehellisiä ihmisiä. Rauman Aaltonen kävi ilmoittamassa että heidän joukkue ei päässyt jatkoon vaan Akaan joukkueen kuuluu olla 20 parhaan joukossa.

Tsmu:n porukka odottaa jännityksellä huomisia tuloksia 😉

T: joukkueenjohtaja + Tusmujengi

Jätä kommentti