Team Suzuki Finland – ulkomaille vaiko omalle montulle ?
huhti 13, 2014 uutiset

Motoscross on hieno laji mutta se vaatii panostusta kaikilta; isältä, äidiltä, siskolta ja ennen kaikkea itse kuskilta. Voiko tähän hommana yhdistää lomailun… kyllä voi…
Jotkut menevät leireilemään Belgiaan ja toiset menivät ennen vanhaan Ruotsiin, nythän Ruotsi on ollut jo vuosia farout. Tämä tosiasia on tavallaan ymmärrettävää sillä esim. Latvia houkutteelle mm. halvoilla hinnoilla sekä hyvillä radoilla, jotka ovat samaan aikaan sekä haastavia että hyviä ajaa. Latviassa löytyy hiekka- ja saviratoja, joten miksi mennä Belgiaan sahamaan hiekkarataa tai Italiaan vetämään kovaa savirataa. Latviassa löytyy molemmat tyypit.
Latviassa radat kunnostetaan laitteilla, jotka ovat oikeasti ajalta ennen toista maailmansotaa. Radat saadaan kuitenkin hoidettua siihen kuntoon, jossa Suomen ”jontikkakuskit” voivat voin unelmoida…
Miksi siten lähteä Latviaan ajamanaan ?
Latviassa on sitä jotain. Matkalla Latvian länsirannikolle löytyy mm. pääkaupunki Riika, josta löytyy naisia korkeissa koroissa sekä lyhyissä hameissa. Näin ollen matka saa yllättäen uusia käänteitä ja jutun aiheita tiimin sisällä; speguloinnilla ei ole crossarin päässä loppua kun aiheena on naiset..
Mutta takaisin aiheeseen… Miksi juuri Latviaan treenaamaan ja lomailemaan samaan aikaan. Latviassa radat ovat aina ajankohtaan nähden loistavassa kunnossa ja niillä ajaminen maksaa 5…10 euroa päivässä. Paikallinen porukka eli ratojen ”omistajat” ovat paikan päällä hiljaista kansaa eli ratamaksuja ei paljon pyydellä; enemmänkin rahaa pitää tyrkyttää. Todennäköisesti se on maan tapa, tosin paikalliset maksavat tosiasiassa ratamaksuja vähemmän kun suomalaiset; ainahan gringoja vedätetään, mutta sallittakoon tämä pikku ero meidän ja paikallisten välillä.
Latvia on outo maa senkin suhteen suomalaisille, koska jotkut asiat ovat kiellettyjä; kielloista ja rajoituksista huolimatta kaikki kuitenkin jostakin syystä onnistuu. Jos baari on kiinni mekaanikolta tai huoltajalta, niin se avataan jos vain on asiakkaita. Jos halutaan saunoa juuri nyt, niin sauna vain lämmitetään. Jos radalla ei saa ajaa paikallisten sääntöjen mukaan, niin aina voidaan tehdä poikkeus periaatteella että tänään toimitaan näin. Kaikki siis onnistuu positiivisessa mielessä.
Nyt keväällä 2014 ollaan Team Suzuki Finlandin (TSF) leirillä Latviassa, Jurkalnen alueella, jonka ympäristössä on usean vuoden kokemuksella tiedossa useita hyviä eri alustaisia ratoja; haastetta ja vaihtelua on tarjolla siten, että jokaiselle päivälle on aina jotain uutta tarjolla leiriläisille. Nyt kuskeja on leirillä 8 lahjakasta nuorta motocross –kuljettajaa. Kaikilla on hauskaa, ajaminen sujuu ja mekaanikoillakin on monivuotiseen ystävyyteen perustuvaa yhteistä aikaa. Ystävien kesken aina puhutaan, että tekeminen onnistuu ja kehitystä tulee varmasti onnistumisien ja hauskuuden kautta; väkisin puurtaminen ja tangon puristaminen ei tuo oikeasti positiivisia tuloksia. Tämä ajatusmaailma sopii hyvin siihen, että Team Suzuki Finlandin kuljettajat vuosittain lähtevät kevät aikaan Latviaan ajamaan ja treenaamaan omalla aikataululla ja omalla tahtotilalla. Voisihan sitä Suomessakin treenata, mutta se ei ole sama juttu; Suomessa on niin paljon muutakin samaan aikaan. Kun ollaan reissussa, niin ajaminen on koko ajan se pääasia. Yhdessäolo ulkomailla sen sijaan, että mentäisiin Suomessa joka päivä opiskelemaan tai duuniin ja sen jälkeen kauppaan ja sitten ajamaan motocrossia. Suomessa ollessa huoltajat menevät takaisin joka päivä kotiin vaimon luokse hoitamaan niitä kotihommia.
Mikä sen leireilyn idea sitten oikeasti on ?
No oikeataan ei mikään ihmeellinen idea; täällä ulkomaan leirillä vauhtia ei tule yhtään lisää ja ei se pyörä laukkaa yhtään paremmin, hyppyrit ei myöskään mene sen paremmin kuin Suomessa treenaten. Tosiasiassa käteen jää sekä kuljettajille että huoltajille pelkästään positiivisia tunteita, uusia piirteitä tiimikavereista ja koko ajan fiiliksellä että kuulut ryhmään. Tässä ryhmässä voit koko ajan olla aito oma itsesi ja tulla samaan aikaan toimeen muiden samanlaisten lajin harrastajien kanssa, jotka matkaavat keskimäärin 500 kilometriä kotoa ollakseen ajatukseltaan samanlaisten, keltaisen kansan kanssa, keskellä ei mitään viettäen päivät hiekkalaatikolla motocrossia seuraten; samaan aikaan grillaten ja speguloiden suorituksia, jota ei oikeasti ymmärrä. Kuskit ovat siis taas uudella, kehittyneemmällä tasolla.
Matkailuhan avartaa; kuusi kertaa Latviassa olleena suosittelen henkilökohtaisesti, ja koko Team Suzuki Finlandin porukka yhdessä yhtyy siihen, että kannattaa lähteä reissuun joka ikinen kevät.
Team Suzuki Finland / yhden juniorikuljettajan tyytyväinen ISÄ…
