Supermoto – Mauno Hermunen on maailmanmestari!

Supermoto – Mauno Hermunen on maailmanmestari!

Turun Seudun Moottoriurheilijat ry haluaa toivottaa tuoreelle maailmanmestarille onnea! Ja tietenkin toivotamme myös menestystä seuraavalle kaudelle!

Mauno Hermusen kausi jatkuu juhlan merkeissä.

Mauno Hermusen menestyksekäs kausi päättyi sunnuntaina Ranskassa juhlatunnelmiin, kun viimeisen erän jälkeen Hermusen kaulaan ripustettiin MM-kultaa.

Täydellinen avaus

Kausi käynnistyi Hermusen yhdeksällä erävoitolla.

– Siinä vaiheessa mietin, että nyt viedään mestaruus puhtaalla pelillä. Fiilis oli todella hyvä ja kaikki meni loistavasti. Sitten kauden viidennen osakilpailun toisessa erässä iski epäonni, kun vannerikon takia jäin erässä viidenneksi. Tavoitteet muuttuivat ja mestaruuden saavuttaminen järkevällä ajolla kuulosti hyvältä, Hermunen kertoi mestaruushuumassa.

Hermunen ei tunnetusti ota turhia paineita asioista, mutta kauden päätöksen asiat muuttuivat hieman.

– Ennen ensimmäistä erää fiilis oli hieman erilainen kuin normaalisti. Kisan aikana myös asiat pyörivät hieman mielessä, varsinkin kun ranskalaiset yrittivät teilata minut molemmissa erissä.

Ranskalaiset kuumina

Kotiyleisön edessä ajaneiden ranskalaisten tunteet kuohuivat yli jo ensimmäisessä lähdössä.

– Thomas Chareyre ajoi lähdössä kylkeeni todella lujaa ja kaaduin sen seurauksena. Sitten hiekkaosuudella Thierry van den Bosch ajoi aivan tarkoituksella päälleni ja kaaduimme molemmat. Minulla meni hetki ennen kuin pääsin jatkamaan matkaani tuon tapahtuman jälkeen. Loppuerän ajoin varman päälle ja olin maalissa viidentenä,Hermunen kertasi.

Erien välissä Hermunen pysyi tyynenä ranskalaisten ajojahdista huolimatta.

– Ensin olin menossa van den Bocshin luo hieman ”keskustelemaan” asiasta, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Edessä oli kuitenkin vielä toinen erä ja oli turha mennä tässä vaiheessa riitelemään asiasta, jotta asia ei toistuisi toisessa erässä.

Pelleily jatkui toisessa erässä

Toisesta erästä Hermuselle riittäisi 12. sija mestaruuteen ja TM -kuljettaja ottikin startin varmanpäälle, ollen ensimmäisten kierrosten jälkeen viidentenä. Hermusen kanssa mestaruudesta taistellut Chareyre johti kilpailua, kunnes kaatui ja jäi Hermusen taakse tarkoituksella tapahtuman jälkeen.

– Yritin laskea Thomasin useamman kerran ohi, mutta hän ei halunnut mennä. Sitten pääsuoralla hiljensin niin paljon, että hän oli pakko mennä ohitseni. Senkin jälkeen hän vielä pysähtyi yllättäen kurviin ja yritti osua minun kanssa yhteen. Melkoisen idioottia touhua, mutta eipä hän siinä onnistunut, Hermunen kertasi.

Erän maaliin tullessa Hermusta juhlittiin mestarina ja tehdastallien edestä mestaruuden kuitannut TM SHR-tiimi otti myös ilon irti.

– Tiimi oli tietysti todella tyytyväinen ja iloinen mestaruudesta. Myös tiimin omistaja oli paikalla kilpailussa ja oli todella mahtava juhlia mestaruutta hänen ollessa mukana.

Kausi jatkuu juhlien jälkeen

Hermusen kisakausi jatkuu kahden viikon kuluttua joukkueiden MM-kilpailuissa, jonka jälkeen on vuorossa Metetin kutsukilpailu.

– Ensi viikonloppuna menen kannustamaan Suomen crossimaajoukkuetta Saksaan ja sitten on vielä pari kilpailua jäljellä. Ehkä tässä vähän juhlitaan ennen sitä, Hermunen päätti.

Uutinen lainattu Xracing sivustolta 🙂
http://www.xracing.fi/yleista-alalta/uutiset/nyt-juhlitaan-20130923/

Mauno Hermunen lähtee tavoittelemaan supermoton joukke MM-kultaa Bulgarian riveissä. Katso Maunon haastattelu täältä :
http://yle.fi/urheilu/suomalainen_maailmanmestari_vaihtaa_kansalaisuutta__ma_olen_katsonut_pelleilya_tarpeeksi_kauan/6845864

Jätä kommentti