Savon-Sanomat MX-Liiga, Kuopio
syys 16, 2013 racing team, uutiset

Kuopion uudella radalla ajettiin viikonloppuna MX-Liigan toiseksi viimeinen osakilpailu. Kerhomme kuljettajista paikalla oli Miro Åkerblom #137, Aksel Ahlman #777, Lauri Kronström #268, Adam Holm #233, Olli-Pekka Hörkkö #12, Janne Metsämäki #181 ja Patrik Raittala #221.
Launtaina kisattiin junioreiden kesken ja sunnuntaina oli vanhempien kuskien vuoro.
Lauantain ja sunnuntain kilpailuissa tuli taas hyviä suorituksia jokaiselle kuskille vaikka välillä olikin ollut kaikenlaista ohjelmaa ja tilannetta mutta jokainen pääsi hienosti maaliin ja kuten kuskien kommenteista pystyy päättelemään oli jokaisella positiivinen mieli kotiin lähdettäessä.
Viimeinen MX-Liiga ajetaan kahden viikon kuluttua Lievestuoreella minne kerhomme edustajat lähtevät ajamaan tietysti kauden parhaimpia eriä!
Miron kuulumiset Kupiosta:
Harjoitukset meni ihan ok rataan tutustuessa.
Erä 1 Lähtö onnistui hyvin n. kuudes ekassa mutkassa. Radan takaosassa joku kaatui eteen ja jäin siihen hetkeksi jumiin. Erän edetessä Aaltonen rupesi hiillostamaan ja viimeisellä kierroksella tein virheen ja Aaltonen kuittasi ohi.
Erä 2 oli TUSKAA lähtö mutkassa kolari. Viimeisenä matkaan.Nousin sija sijalta kolaroiden vielä Koskisen kanssa. Maalissa sija 22 ja aivan loppu. Kovaa touhuu mutta kivaa 🙂 -miro-#137
Akselin kuulumiset Kuopiosta:
Aamuauringon noustessa lähdimme hyvin nukutun yön jälkeen hotellilta kohti Kuopion motocrossirataa. Aamu alkoi ajajakokouksella jonka jälkeen tuli aika-ajojen vuoro. Olin aika-ajoissa 8. Muutaman odotustunnin jälkeen tuli harjoituskierros ja sen jälkeen 1.kisalähtö.Ensimmäisessä erässä heti lähtökurvissa sattui kolari mutta minä en kaatunut. Se hidasti kuitenkin lähtöäni mutta sain kirittyä aika hyvin ja olin hyvän ajetun kisan jälkeen 9. Toisessa erässä sain hyvän lähdön mutta vähän aikaa sen jälkeen ajauduin ulos radalta jolloin tipuin sijalta 8 sijalle 9. Ajoaika loppui kesken muutoin olisin päässyt taas kahdeksannelle sijalle. Kisan jälkeen olin kuitenkin lopputuloksissa 8. Sain taas hienon pokaalin kotiin tuomisiksi. Pidin radasta ja kisapäivä oli MUKAVA!!!
Laurin ja Adamin kuulumiset Kuopiosta:
Moi tääl on Adam ja Lauri. Eiliset (lauantaiset) kisa olosuhteet oli mahtavat oli kivaa ajaa ja kovaa pääsee.
Adam. Aika-ajot meni hyvin olin 6des ja pääsin helposti A finaaliin. Eka erä ei oikeen onnistunut. Ajoin lippusiiman yli ja jouduin pysähtymään, repimään sitä pois takajarrusta. Pääsin lähtemään viimeisenä. Kirin silti itteni 25neksi (tuli vähän kiire). Molemmissa erissä tuli huonot startit. Toisessa erässä ajoin itseni 20neksi oli rata vähän patilla. Olin totaalin 22.
Lauri. Aika-ajot onnistuivat ihan hyvin olin 13. Ensimmäinen erä onnistui tosi hyvin olin lähdön jälkeen 5 sakissa ajoin todella pitkään sijalla 5 mutta kieroksella ohittetavat haittasi maalissa sijalla 9. Toinen erä alkoi taas hyvällä startilla lähdöstä sijalle 4 ajoin pitkään sijalla 4 mutta lähdön jälkeisen kurvin valli petti ja ajoin radan sivussa loppu suoran ja muutama tuli ohi. Sen jälkeen en saanut ajosta enään kiinni ja maalissa sijalla 10. Totaalin 10. Hieno palkinto saatiin Turkuun mukaan.
Olli-pekka Hörkön kuulumiset Kuopiosta:
”Aamun harjoituksissa ajo tuntui takertelevalta ja erittäin vaikealta. Aika-ajo meni omasta mielestäni huonosti,
kello tosin oli eri mieltä sillä sijouitus oli kolmas.
Ensimmäisen erän hyvästä startista pääsin kamppailemaan kolmannesta sijasta mutta kaasukahvan väliin joutuneen hiekan takia kaasu alkoi hirttämään ja ajo vaikeutui huomattavasti. Erä ajettiin vaikeuksista huolimatta kuudennelle sijalle.
Toisen erän startista alkoi heti puomin jälkeen kolarointi joka jatkui vielä ensimmäisessä kurvissa ja tästä syystä jäin heti viimeisten joukkoon. Oman tasaisen ajon ja ajorytmin löydettyäni pystyin kuitenkin ajamaan hyvän erän kilpaillen seuratoverini Janne Metsämäen kanssa. Janne antoi kuitenkin tilaa erän puolessa välissä jotta pääsisin ajamaan paremmista sijoista liigapisteiden takia, ajoin siis maaliin seitsemäntenä mikä johti myös kokonaispisteissä seitsemänteen sijaan. Liigapisteissä nousin neljänneksi Kuopion Savon Sanomat MX-liigakilpailun päätteeksi.
Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan loistava säätä ja seuraa myöten. ”
Kiitos matkanjohtajalle! Tälläisiä kokemuksia ei löydy tjäreborgin valmismatkoilta. Halipusi. <3
Janne Metsämäen kuulumisia Kuopiosta:
Mönkään menneen imatran kisan jälkee otettiin itseää niskasta kiinni ja ruvettiin keskittymään ajamiseen. 3 viikossa tulikin ajettua kohtuullisesti ja kuntoiltuakkin jonkun verran ja sen tuotti toivottua tulosta. Nyt oli loukkaantumisen jälkeinen varovaisuus ja arkailu jo melkein voitettu mutta kunto on vielä hakusessa. Lauantaina oltiin vielä heinolassa testaamassa iskareita ja saatiinkin alustaa paremmaksi. Kuopiossa sunnuntaina aamun aika-ajossa olin neljäs. Ekassa erässä olin ensimmäisen kierroksen jälkeen 10-13 sijalla siitä puristin omalla tasaisella ajolla neljänneksi. Toisessa erässä startti oli aivan surkea nousin kuitenkin hyvin sijalle 7 mutta sitten alkoi kunto loppua täysin ja muutaman ajovirheen jälkeen katsoin paremmaksi päästää olzi ohi ja ajaa varma 8 sija toisesta erästä. Totaalissa olin viides.
Patrik Raittalan kuulumiset Kuopiosta:
1. Erä
Lähdöstä holeshot ja omaa rauhallista ajoa koko erä. Takajarru lakkasi toimimasta kun puolet erästä oli ajettu muttei se kauheasti ajoa haitannut, maalissa silti ensimmäisenä.
2. Erä
Lähdöstä viidennen sijan paikkeilla ja siitä alku kierroksilla heti nousu kakkos paikalle. Koko erän hain ohitus paikkaa kärkikuljettajasta mutta onnistuin tekemään ohituksen vasta toiseksi viimeisellä kierroksella, mikä kuitenkin riitti erän voittoon ja kokonais tulosten ykkössijaan.
Kiitos kuljettajille kommenteista!
TSMU:n Toimitus;)
