Puheenjohtajan joulutervehdys
joulu 23, 2015 uutiset

Joulu lähestyy todella kovaa vauhtia ja toivon että kaikki bensan kärystä ja moottorien äänistä nauttivat kuljettajat, vanhemmat, taustajoukot ja TSMU:n toimintaa tukevat yhteistyökumppanit osaavat nauttia joulun rauhasta aina tapaninpäivään asti sillä silloin yhdistyksemme tarjoaa ilmaiset ajot Oripäässä glögin ja makkaran merkeissä kaikille.
TSMU extreme areenalle pääsee ajamaan tapanina lahjahintaan 9.00-15.00.
Junioreille tarkoitettu tapahtuma alkaa tapanina kello 15.00 joten muistakaa ilmoittautua ( tietoa lisää kerhomme sivuilla ).
Tapanin toiminta kantaa tänäkin vuonna nimeä MOLITORIN kinkunsulatus ajot.
Vuosi 2015 oli hieno kerhomme toiminnan osalta sillä harrastajille oli tapahtumia ja toimintaa järjestetty mukavasti ja mikä tärkeintä oli osallistujamäärä oikein hyvä.
Nyt ihan uutena toimintana alkoi lamppupyörä&MXV-ajot areenalla mikä sai tosella positiivisen vastaanoton joten hommaa jatketaan tästä eteenpäinkin.
Junioreille ja kisakuskeille on järjestetty toimintaa ja mikä parasta on em. ryhmä yltänyt kauden aikana hienoihin suorituksiin.Valmennukset ja kuskien tukeminen kerhomme osaltaa jatkuu myös vuonna 2016, mikä on hienoa.
Maanantaina 28.12.2015 jaetaan Tusmulassa vielä palkintoja vuoden 2015 toiminnasta.
Toivon että jäsenet pysyvät aktiivisena myös tulevana vuonna koska vain sillä voimme varmistaa sen että on toimintaa mitä jäsenet järjestävät toisilleen ja myös kerhoon kuulumattomille harrastajille.
Oikein hyvää ja rauhallista joulua ja vauhdikasta vuotta 2016!
Hatsa
