Pek-Kone Mx-Liiga 2013
touko 20, 2013 uutiset

Lauantai
Mx 65 kisassa seuraa edustivat Aksel ja Miro.
Tänä kisalauantaina Aksel oli se joka otti pokaalin vastaan.
Hän oli lopputuloksissa yhdeksäs. Onnittelut Akselille!
Mirolla oli harjoittelukierroksilla vauhti kohdallaan mutta pienet
vastoinkäymiset erissä pudottivat tällä kertaa hänet kärkikahinoista.
Hän oli erien yhteistuloksissa sijalla 22.
Mx 85 C/C luokassa kerhon edustaja oli Lauri.
Harjoittelukierroksilla Laurilla oli kädet täynnä
ohjelmaa maalihyppyrin jälkeisellä suoralla
onneksi hän selvisi pelkällä säikähdyksellä.
Erät menivät tasaisesti puolenvälin
paremmalla puolella. Loppusijoitus oli 19.
Mx 85 C/B luokan kerhon edustaja oli Adam.
Aika-ajot menivät vähän ohi kun kuljettajalla
oli asiaa huoltojoukoille kesken kellotuksen.
Elikä A-finaali ajettiin ilman
Tsmun edustajaa. B-finaalissa hän oli
yhteistuloksissa 6. Ajettuaan molemmissa
erissä sijalle 5.
Sunnuntai :
Sunnuntaina Karhulassa ajettiin MX-Liigan ns. aikuisten kisat. Luokkina olivat MX125, MXJ ja MXB.
TSMU:n kuljettajista Oskar Siren, Saku Karlström, Harri Laine ja Patrik Raittala ajoivat luokassa MX125.
MXJ-Luokassa ei ollut yhtään TSMU:n edustajaa.
MXB-Luokassa ajoivat Janne Metsämäki ja Olli-Pekka Hörkkö.
MX125-luokassa aika-ajosta pääsi suoraan erään Patrik Raittala ajamalla pohja-ajan.
Siren, Laine ja Karlström ajoivat last chance-erän joista Karlström urakoi paikan päivän kisaeriin.
Ensimmäisessä erässä Raittala oli 4. ja Karlström 30.
Toisessa erässä Raittalan vaihdepoljin jäi jumiin kaksi kierrosta ennen maalia minkä johdosta Miro Sihvonen voitti erän. Karlström oli maalissa hienosti 23.
MXB:ssä Metsämäki oli omassa ryhmässään 7. ja Hörkkö oli 5.
Ensimmäisessä erässä Hörköltä hävisi takajarru toisella kierroksella ja näin ollen hän oli maalissa 17.
Janne Metsämäen sunnuntai näytti hyvältä sillä jopa starttikin sujui kohtuullisesti. Janne ajoi hyvää ajoa ja nousi hienosti kunnes hän hyppäsi ratamerkkinä olleen tolpan päälle minkä seurauksena pyörä sinkoutui ojaan. Tämän johdosta Jannen erä jäi kesken ja matka kohti sairaalaa alkoi. Röntgenissä ei todettu mitään murtuneen mutta tutkimiksia jatketaan huomenna jossain sellaisessa lääkärissä missä puhutaan enemmän Suomea kuin Venäjää;-)
Toisessa erässä Hörkkö ajoi hienosti maaliin 7. lainattuaan hiukan brake cleaneria TSMU:n huollosta millä takajarru saatiin taas kuntoon.
Viikonloppu sujui hienosti kaikilta Tusmulaisilta paitsi Jannelta joten pikaista paranemista hänelle.
