Motocrosskauden viimeinen kilpailu käynnistyi Laitilassa lauantaina
syys 27, 2015 uutiset

Kotimaisen motocrossin ulkoratakauden viimeinen kansallinen kilpailuviikonloppu käynnistyi Laitilassa lauantaina. Luokkavoitot ottivat Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson, Hyvinkään Moottorikerhon Miro Niemi, Hyvinkään Konekerhon Toni Paakkinen ja Jalasjärven Moottorikerho/UA:n Joel Latvala.
Turun Seudun Moottoriurheilijoiden (TSMU) isännöimässä kilpailussa ajettiin poikkeuksellisesti kahden kilpaerän sijaan kolme erää jokaisessa luokassa. Myös erien pituudet olivat poikkeuksellisia.
7-11-vuotiaiden kuljettajien, 65-kuutioisten pyörien MX65-luokassa voiton ajanut Kasimir Hindersson oli ykkönen kaikissa kolmessa erässä. Toiseksi ajoi Turun Moottorikerhon Hermanni Koskinen ja kolmanneksi Hyvinkään Moottorikerhon (HyMK) Elias Hämäläinen.
10-15-vuotiaiden ikäryhmän, 85- ja 150-kuutioisten pyörien kilpailussa poikkeuksellisesti kaikki kolme sarjaporrasta ajoivat samassa lähdössä MXC-luokassa, eli starttiviivalla nähtiin MXC/C-, MXC/B- ja MXC/A-luokkalaisia. Lisäksi muutama MX65-luokassa koko kauden ajanut kuljettaja lähti hakemaan tuntumaa jo ensi kauden kilpaluokkaansa ajaen 85-kuutioisilla MXC/C-tasolla.
MXC:n voittoon ajoi HyMK:n MXC/A-kuljettaja Miro Niemi ennen Kangasalan Moottorikerhon MXC/B-kuljettaja Kasper Kangasniemeä. Kolmas oli Helsingin Moottorikerhon Benjami Seppänen.
MX65-luokan MX-liigamestaruuden vienyt HyMK:n Sampo Rainio ajoi ensimmäisessä MXC-kilpailussaan neljänneksi. MX65-luokan MX-liigahopeamitalisti TSMU:n Miro Varjonen oli toisessa MXC-kilpailussaan kymmenes ja MX-liigan pronssipoika Karkkilan Moottorikerhon Kaapo Kalatie 20.
Isojen pyörien luokista aikuisharrastajien MXB-luokassa Toni Paakkinen vei kaikki erät, joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Vantaan Moottorikerhon Toni Nieminen oli toinen ennen Forssan Moottoriseuran Toni Nordmania.
Alle 18-vuotiaiden MXJ-luokassa tuore Suomen Cup -mestari JaMoKe/UA:n Joel Latvala pokkasi ykköspalkinnon. HyMK:n Joona Tontti oli kolmas ja kaksi erävoittoa ajanut, mutta kakkoserässä kaatunut VMK:n Nico Nordblom kolmas.
TSMU:n omista kuljettajista luokkakohtaisesti parhaiten ajoivat MX65-luokassa 12:ksi sijoittunut Paavo Koivisto, MXC:ssä viidenneksi ajanut Lauri Kronström, MXB:ssä seitsemänneksi vetänyt Jari Virtanen ja MXJ:ssä kymmenennen tilan ottanut Adam Holm.
Kilpailuviikonloppu jatkuu sunnuntaina samalla radalla, kun Laitilan Krouvinummella kurvaillaan epävirallinen joukkuekilpailu lasten MX65-luokassa sekä yli 35-vuotiaissa veteraaneissa. Kilpaileminen käynnistyy kello 12:00 ja tapahtumaan on vapaapääsy.
—
Tulokset:
MX65:
1. Kasimir Hindersson, 75 pistettä
2. Hermanni Koskinen, 56p.
3. Elias Hämäläinen, 49p.
4. Heikki Vähäpesola, 48p.
5. Joona Rönkkö, 47p.
MXC:
1. Miro Niemi, 69p.
2. Kasper Kangasniemi, 58p.
3. Benjami Seppänen, 53p.
4. Sampo Rainio, 52p.
5. Lauri Kronström, 48p.
MXB:
1. Toni Paakkinen, 75p.
2. Toni Nieminen, 60p.
3. Toni Nordman, 54p.
4. Luukas Vento, 50p.
5. Tommi Laine, 48p.
MXJ:
1. Joel Latvala, 69p.
2. Joona Tontti, 62p.
3. Nico Nordblom, 60p.
4. Markus Adamsson, 49p.
5. Robin Ulvinen, 45p.
Kaikki tulokset:
http://mylaps.com/en/events/1207816
