Miska Vuori & GGN

Miska Vuori & GGN

Viime viikonloppuna järjestettiin 29. kertaa perinteinen Gotland Grand National – maailman suurin endurokilpailu, jossa osallistujia oli yli 2800. ”GGN”, kuten kilpailua tuttavallisemmin kutsutaan, on useimmiten ollut kilpailu, jota eivät säät ole suosineet. Tänä vuonna kuitenkin kilpailijat saivat nauttia harvinaisesta sääilmiöstä nimeltä aurinko – parempaa ajokeliä ei oikeastaan olisi voinut toivoa. Reitin pituus oli noin 22 kilometriä ja maa-aines pääosin kalkkikiveä ja savea.

Kilpailuun osallistui myös joukko innokkaita suomalaisia enduroharrastajia, joiden joukossa oli naantalilainen TSMU:n jäsen Miska Vuori, joka on osallistunut kilpailuun jo useampana vuotena. Kyselimme häneltä jälkitunnelmia kilpailuista.”Sää oli kyllä tänä vuonna erityisen hieno, eikä ajo-olosuhteissa tosiaankaan ollut valittamisen varaa. Osallistuin kilpaluokkaan, jossa sijoituin 78. viidellä ajetulla kierroksella ja ajalla  03:19:11. Minut oltiin Turun Moottorikerhon Niko Aitan ja Miro Lehdon kanssa valittu edustamaan Suomea junioreista, minkä takia meille aukesi lähtöpaikka eturivistä. Se olikin ehdottomasti yksi kilpailun kohokohdista, sillä olen aina joutunut starttaamaan takarivistä”,  kertoo nuori naantalilainen.

”Lähtö sujui hyvin, olin noin sadan parhaan joukossa ensimmäiseen kurviin tultaessa. Lähdön jälkeen taisin pudota joukossa noin 200. paikkeille, josta sitten lähdettiin uuteen nousuun ohittamaan letkaa. Ajo kulki kolme ensimmäistä kierrosta erittäin sujuvasti, joiden jälkeen alkoi ajokunto hiipua, johtuen varmastikin edellisviikkojen flunssakierteestä. Viisi kierrosta kuitenkin tuli sinniteltyä loppuun asti, ja olen kohtalaisen tyytyväinen kilpailuuni.” Kokonaiskuva jäi siis kuulemma ehdottomasti plussan puolelle, eikä ole epäilystäkään, etteikö Vuori toistekin osallistuisi kilpailuun.

Kokonaiskilpailun voittajaksi kruunattiin Pierre-Alexandre Renet, joka ajoi seitsemän kierrosta ajalla 03:21:17. Suomen edustaja Matti Seistola sijoittui kokonaistuloksissa viidenneksi.

Katso myös GGN-video!

http://youtu.be/fIY3n6lg6sc

Jätä kommentti