Miro Varjonen #100 – Hyvinkää
touko 10, 2015 Kisaraportit

Kuskin mieliala hiukan kaksijakoinen. Aamu alkoi harjoituksilla ja aika-ajolla jotka menivät hienosti, Miro oli oman ryhmänsä nopein ja molempien ryhmien yhteistuloksissa toinen, eli hän pääsi kilpailuerissä toisena valitsemaan puomipaikan.
1-erä startti onnistui hyvin ja Miro pääsi matkaan neljäntenä, erän aikana Miro ehti jo nousta toiseksi kun viimeisellä kierroksella hän kaatui ja pyöräkin sammui, siitä kun pääsi liikkeelle niin maalissa hän oli kuudes. Kuskia harmitti taas kovasti tuo kaatuminen.
2-erä startti alkoi taas ihan hyvä ja matkaan viidenneltä paikalta, ensimmäisten kierrosten aikana Miro nousi taas jo toiselle paikalle ja sai siinä ajella ihan rauhassa, kunnes alkoi tulla kierroksella ohitettavia eteen ja niiden ohitus oli aika vaikeaa, niin takana tulijat saivat Miron jo kiinni. Viimeisten kierrosten aikana oli kova taisto kakkos-paikasta Elias Hämäläisen kanssa ja Miro jo pääsikin Eliaksesta ohi kun taas viimeisellä kierroksella juuri tuon ohituksen jälkeen tuli pieni ajovirhe ja kuski nurin. Miro pääsi kuitenkin nopeasti jatkamaan matkaa ja ehtikin neljäntenä maaliin. Kokonaistuloksissa Miro oli 5s.
Miroa Kaudella 2015 tukemassa :
Asennustyö M.Ahlqvist
FinMx.fi
Fokor
Hemimotors
Hietanen Transport
KAH-Trucks
Liedon Autopesu oy
Koneurakointi Malinen
Kuljetus Saviluoto
Pilvilinnan Talonmies/ OMX-Graphics
Storm
Turun Thermohuolto
Varsinais-Suomen Autosähkö
WP Katsastus
Kiitos kaikille tukijoille!
Terveisin Miro #100 ja taustajoukot.
