Mekaanikko MX 2012, kun vain voitto kelpaa!

kesä 13, 2012 uutiset

Suuri ajattelija Ricky Bobby julisti viisautta ” if u aint first, u are last”!

Juuri tämän henkistä urheiluspektaakkelia olin etuoikeutettu seuraamaan TSMU mekaanikkocrossin muonitusvastaavana (eli Jutilan roolissa) aitiopaikalta 9.6. pidetyissä ensimmäisissä perinteisissä Mekaanikkojen Crossikisoissa perinteikkäällä Raision motocrossradalla.

Tunnelma alkoi kehittyä jo yhdeksän maissa kun joukko kuskeja alkoi parkkeerata ajoneuvojaan parkkialueelle ja kammeta kilpailukalustoaan pois tavaratilasta. Normaalissa tilanteessa nämä takapiruthan olisivat alkaneet säätää pukille nostettuja kilpureitaan kuivankesän muurahaisen painoisille kuljettajilleen joille ne ovatkin juuri tarkoitettu. Ehei, nyt on näytön paikka. Sen sijaan, että kavuttaisiin maalihyppyrin nokalle kellottamaan tulevaisuuden lupauksen kierrosaikoja, nyt on vedettävä omat ajokamat niskaan.

Kilpailuaikataulu oli tiukka ja jämäkästi järjestävän kilpailuorganisaation hallussa ja noudatti ilmeisen pitkälle grillimakkaroiden kypsymisaikaa. Lähtöjä olisi ajettava kiivaalla syklillä useampia, kilpailutahti vei kuljettajat äärirajoille.

Kuten aina, varusteet näyttelivät tässäkin suurta roolia. Esimerkkinä Riitamon Harri, joka oli normaalien ajohousujen sijaan valinnut tämän kesän amerikan trendeihin sopivasti college housut olemattomien polvisuojien päälle. Se sai jokaisen kilpaveljen ainakin hetkeksi miettimään mihin ne auk:in kurssiverkkarit on tullut laitettua, koska jos tuo toimii niin siinä pitää olla mukana! Itse ajattelin vetää seuraavan kerran OnePiecessä! Ehkä loppukesästä voisi olla ensimmäiset Pyjama MX bileet (Samuli voi ottaa kopin tästä).

Kilpailunjohtajan tiukassa otteessa kilpailijat siirtyivät puomille ensimmäistä erää varten. Puomin virkaa hoiti haukankatseinen liputtaja jolta ei olisi yhtään vilppi/varaslähtöä karkaava.

Juuri ennen lähtöä kuuluu ajorivistöstä huuto:

”Haaaannu, meee kattoo holesotti!”
”Tä?”
”Holesotti, holesotti.”
”Jaa, joo. Okei!”
”Mää meen kattoon holesotin.”

Lipun heilahdus, sadat hevosvoimat sinkoavat matkaan vain yksi maali tässä kohtaa mielessä, holesotti! Naiset kiljuivat, fanit ulvoivat, tanner tömisee. Oli kuin maailma olisi pysähtynyt seuraamaan tätä spektaakkelia. Harrin kurssiverkkarit läpättivät kuin Jopon räpätin, ja se teki Harrista miehen! Herrasmieslajista kun kuitenkin on kyse, sujuivat ensimmäiset mutkat sujuvasti kuin vesi purossa. Kamppailu oli niin kärjessä kuin muillakin pistesijoilla kiivasta. Tuumaakaan ei annettu periksi ja armoakin pyydettiin, mutta sitä ei ehditty antaa kun oli niin paljon muutakin tekemistä.

Ainoa rangaistus koko kilpailussa jaettiin varaslähdöstä, rangaistukseksi vilunkipelin tekijä joutui suorittamaan 10 punnerrusta. Rangaistuksen hän suoritti, yhdellä kädellä… se jos joku on Jutin mielestä rankaistavaa sekä epäurheilijamaista. Ainakin ravintovastaavaa kohtaan. Joku roti pitäis olla!

Lyhyet erät ja nopea tempo teki kamppailusta armotonta taistoa miestä, konetta, rataa ja nälkää vastaan. Taisteluiden tuoksinassa muutamat olivat yli muiden (tulokset myös näillä sivuilla), mutta erityiseti keskivaiheen taistelu oli parasta urheilua mitä voi vaan toivoa. Parempaa kuin pesäpallo, curling tai uppopallo!

Epäurheilijamaiseen käytökseen ei sorruttu maailmanmaineen tavoittelusta huolimatta ja kun vihdoin useiden erien jälkeen kilpurit, nuo nykypäivän aroja ravaavat mustangit, vihdoin sammutettiin ja tuupattiin takaisin pilttuisiin oli jälkipelien aika! Ja sillonhan vasta ajetaan.

”No sitten mä…”
”No emmä päässy ohi ku sitte…”
”Siin niipal noppempana mää olisin kyllä…”
”Mää teen ainakin protestin…”
”Mä oon ihan loppu!”

Kunniakirjat vanttuuseen ja clubille illanviettoon! Mahtavaa oli tämä kilvanajotouhu.

”Onhan sauna lämmin?”
”On.”

Kun nämä edellämainitut gladiaattorit lepäsivät maineen ja kunnian tavoittelun lomassa, saimme me normaalit kuolevaiset ruokavastaavat ja lippumiehet ottaa tuntumaa rataan.

Harrastajan näkökulmasta rata oli aivan huikean hieno. Erilaisia mutkia, hyppyreitä riittävästi ja kaikki sopivan mittaisessa kompaktissa paketissa. Tältä harrastuspaikalta on lupa odottaa paljon. Ainoa synkkä pilvi joka tämän hienon päivän ylle nousi oli kun Lauri loukkaantui ensimmäisessä lippumiesten sessiossa. On riipivä vääryys kun mies, jonka panos tämän radan syntymiseen on enemmän kuin merkittävä, loukkaa jalkansa jo alkumetreillä. Koko TSMU:n porukka ja muut harrastajat toivovat Laurille äärimmäisen pikaista paranemista!

-Long Live Motocross!-