Mäntyharjun kilpailut takana
syys 21, 2015 uutiset

TSMU osallistui joukkue-SM kilpailuun Mäntyharjulle kahdella joukkueella seuraavalla kokoonpanolla: TSMU 1. Patrik Raittala, Joni Roos, Harri Yli-Villamo ja joukkueenjohtajana toimi Janne Metsämäki. TSMU 2. Joona Saari, Jarno Mattila, Peltsi Pohja ja joukkueenjohtajana toimi Joni Hynell.
Lauantaina karsinnat menivät joukkueiltamme hyvin ( TSMU 1. oli kolmas ja TSMU 2. oli kymmenes ) joten sunnuntaina oli tiedossa hyvät paikat kisaeriin.
Sunnuntaina kaikki kuskit ajoivat vähintäänkin omalla tasollaan ja ainoa asia mikä ei mennyt suunnitelmien mukaan oli Yli-Villamon kytkimen hajoaminen ensimmäisessä erässä.
Päivän aikana kaikilla oli jotain pientä tuskaa mutta niistä kuitenkin selvittiin.
Lopputuloksissa joukkueemme sijoittuivat sijoille 3. ja 5. mikä on aivan mielettömän hieno asia.
Toimimme viikonloppuna siten kuin joukkueen kuuluu ja puhalsimme yhteen hiileen?
SM-kausi on nyt päättynyt ja valmistautuminen kauteen 2016 alkaa pian.
Laitilassa ajetaan viikonloppuna vielä kilpailut minne myös kerhojoukkueemme kuljettajat osallistuvat talkoisiin joten kaykää onnittelemassa heitä hienosta saavutuksesta.
