Lusmut valmistautumassa Parolaan huolella

Lusmut valmistautumassa Parolaan huolella

Peräpohjolan kovimman Cross Country-kauden aloitus on siirtynyt viikolla alkuperäisestä aikataulusta. Haulikko pamahtaa lähdön merkiksi nyt siis 28.4 ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Lusmut eivät meinaa kestää enää nahoissaan. Talven mittaan ravintola Rahtilaivassa suunniteltu armoton nopeus pitäisi päästä näyttämään myös suurelle yleisölle, kaikille ei riitä se että tietää sen itse.

Bubba F:n kuihtuneesta olemuksesta liikkuu kaikenlaista juttua mutta ei, ne ei ole totta – katkaistaan niiltä siivet saman tien: Mitään vakavaa sairautta ei ole diagnosoitu vaan Bubba on alkanu treenaamaan, ja kovaa. Niin kovaa että allekirjoittanutkin on joutunut jättämään pari Rahtiksen keikkaa heittämättä, kestääkseen edes samalla kalenterin sivulla.

Eniten talvikaudella kehitystä tapahtui Betamies J.K:n tekemisessä. Spoorissa mönkiminen vaihtui yhdessä talvessa hetkittäin enduroa muistuttavaksi hyvävauhtiseksi etenemiseksi. J.K jätti viime syksynä Kiteen väliin, samoihin aikoihin perhekin kasvoi yhdellä henkilöllä. Nyt kun tuo riski on tiedostettu raahataan mies kisapaikoille vaikka väkisin, kotiin jäämisestä kun ei näköjään hyvä heilu – niin – tai siis joku näyttää heiluvan.

Tusmulaisia on mukaan ilmoittautunut jo nyt 7 nimeä joten messevän kokoista ryhmää saadaan paikalle. Listassa on myös uudempia CC – nimiä mikä on erityisen hienoa!

-Mikko 

 

Jätä kommentti