Lusmuilla 3 oikein Parolan Lotossa

Lusmuilla 3 oikein Parolan Lotossa

Lusmut kävivät Parolassa avaamassa CC-kauden. Palkintojenjakoa ei tällä kertaa tarvinnut jäädä odottelemaan. Pölyongelmaa ei odotetusti ollut.

Sijoituksellisesti parhaasta vedosta vastasi Forsman V-40 luokan kahdeksannella sijalla. Haasteita riitti tälläkin matkalla. Päälähdön (A+B+V40+V50) kärkiporukka ajatettiin kosteikkoon ja muu ruhmä alkoi kiertää reittiä jostakin kauempaa ympäri eikä kukaan oikein tiennyt mistä saisi ajaa. Forman ei ehtinyt kosteikkoon mutta sai huonon jonotusnumeron uudelle reitille ja hävisi arvokasta aikaa lotto-onnen puuttuessa. Myöhemmin irronnut tuppi ei myöskään helpottanut retkeä muutenkin litimärillä hanskoilla ajettaessa.

Allekirjoittanut kärsi tällä kertaa liian hyvästä startista. Ajoin A-luokkalaisten ryhmässä kiinni ensimmäisen kierroksen kosteikkoon ennenkuin jäljempänä tulevat alkoivat kiertää ko. paikkaa kaukaa merkatusta reitistä. Nostellessa meni yhden kierroksen verran aikaa. Kun pääsin kisaan takaisin ratavarikolta hanskojen ja lasien vaihdon jälkeen tuli kärki samaan aikaan kierroksen enemmän ajaneena. Otin loppukisan treenin kannalta ja koitin katsella vetomiehiltä ajolinjoja ja tekniikkaa ja roikkua peesissä parhaan mukaan. Ajanoton petettyä sijoitukseksi arvottiin 31. B-luokassa. Ekan kierroksen upotuksen ja allekirjoittaneen noston pääsee elämään uudelleen xracingin videosta, esiinnyn kiinnijääneistä oikean puoleisimpana. Valkoinen Kawasaki nousee kosteikosta ilman kiirettä muutaman ärräpään saattelemana: http://www.xracing.fi/videot/panssari-cc-n-upotus-yleisen-luokan-lahdossa-20130429/

Harrastajissa Tusmulaisista parhaan sijan nappasi Vuoren Miska ollen maalissa 21. Ilmeisesti Miskalla ei mitään suurempia ongelmia ollut. Muista harrastajaluokan kuskeista myöhemmässä harrasteluokan startissa ajaneet Koota ja Sirviö pääsivät nauttimaan myös laitteiden nostelusta. Lisäksi Variksella ja Kootalla oli haasteita varikkotaktiikan kanssa mutta Ensio-Pentti lupasi avata tätä tarkemmin omassa jutussaan.

Heikki Kainulainen sijoittui harrasteluokassa sijalle 57 vaikka tuloksista yksi kierros puuttuikin, Varis sijalla 98, Koota 112, Nirhamo 127 ja Sirviö 136. Ainakin Sirviöllä tuli mitta täyteen ennen ajoajan umpeutumista.

Kisan tulokset löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://fin-enduro.com/tulokset/kamoke13-2/

-Mikko Hinkkanen

 

5 kommenttia

  1. Heikki Kainulainen

    Tais olla tarrapondereitten kanssa ongelmia. Itellä oli tuloksissa 8 kierrosta vaikka ajoin 9 kierrosta… 57 sija ei pidä ihan paikkaansa, mutta mitäpä tuosta! Hauskaa oli ja mutaa riitti! 🙂

  2. Mikko

    No ei ollut sitten onnea tulosarvonnassa. Muutaman kymmenen sijaahan tuo yksi kierros vaikuttaa mut mitäs me pienistä…

  3. Rami

    Juuri saapuneen tiedon mukaan myös minulta uupui kierros, sijoitus nyt 71. harrastaja 1:ssä.

  4. EnsioPentti

    Erotellaampas noista harrastelijoista Leppäkertturyhmä ja henkensä edestä kamppailleet erikseen… 🙂

Jätä kommentti