TSMU:n valmentajien kuulumiset naistenleiriltä

TSMU:n valmentajien kuulumiset naistenleiriltä

Lauantai aamuna klo 8.15 Viltsu ja Janne starttasivat matkan kohti naisten enduroleiriä Hyvinkäälle. Vaikka enduro ei olekkaan Jannen tai Viltsun vahvinta osaamisaluetta, olivat jätkät reippaina antamassa omia näkemyksiä ajamisesta. Jätkien valmennusryhmä oli osaavat endurokuskit. Lauantaina ajettiin valmentajien kesken kaikki rastit läpi ennen leirin avausta että tiedettiin miten rastit ajetaan. Aamun ensimmäinen rasti olikin tusmun valmentajien mieleen ja lähinnä motocrossia. Rastin ideana oli hakea tuntumaa löysän hiekkakurvin ajamiseen. Toisena rastina oli ”tasaisella” kentällä kahdeksikon ajamista ja hidasajoa seisten viereisessä metsässä. Kolmas ja päivän viimeinen rasti oli KIVIKKO! Sama kivikko joka on ajettu Hyviinkäällä järjestetyssä enduron MM- kisoissa. Onneksi tällä rastilla oli trial/enduro taustainen kaveri näyttämässä miten kivikko pitää ajaa. VT kävi koittamassa elämänsä ensimmäisen kerran noin haastavaa kivikkoa. Ja onnistui siinä paremmin kuin oli kuvitellut. Janne ei raaskinut uunituoretta suzukia viedä 10m lähemmäs kivikkoa. Lauantain rastien jälkeen jäi vielä sen verran aikaa että jätkät kävivät vetämässä tunnin setin hyvinkään motocross radalla. Raskaan päivän päätteeksi sauna oli enemmän kuin paikallaan.

Sunnuntai aamuna valmentajat vaihtoivat ryhmiä siten että Janne meni valmentamaan kisaavat 2 ryhmää yhdessä Kjell Söderströmin ja Roni Nikanderin kanssa. Viltsu meni valmentamaan kisaavat 1 ryhmää yhdessä moottoriliiton päävalmentajan Tomi Konttisen kanssa.
Sunnuntain Viltsu aloitti tutusta ja turvallisesta kivikosta! Janne taas tutusta löysästähiekkakurvista. Seuraavat rastit olivat seuraavat. Viltsu opetti naisille pattisuoran ajoa ja Janne oli opettamassa löysää hiekkamäkeä. Leirin viimeisenä rastina Viltsu ja Konttinen opettivat pyöränläsittelyä. Tasapainoilua, etujarrulukossa ajoa, kahdeksikkoa ja tasamaalla hyppäämistä. Jannella oli viimeisenä vuorossa kivikko. Tällä rastilla Janne toimi apuvalmentajana suomenmestari Nikanderille. Roni Nikanderin ajo vaikeassa kivikossa oli masentavan helpon näköistä.

Leirin tunnelma oli pirteä ja iloinen. Leirille osallistui lähemmäs 50 tyttöä ja naista.

Tusmun valmentajien yhteenveto leiristä on: Naiset ovat rohkeampia poistumaan oman ajamisen mukavuusalueelta ja luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

T: Viltsu # 40 ja Janne #181

Jätä kommentti