Silleen niinkö elokuvissa!

Kun on kolmatta päivää kuumeessa ja makaa sohvalla katsellen crossivideoita alkaa vääjäämättömästi pohtimaan koko motocross-scenen laajaa kirjoa möhömahaisesta konttorirotasta aina uudella mantereella huipulla kilpaa ajavaan huippu-urheilijaan.

(tarinan hahmojen nimet on muutettu syyllisten suojelemiseksi)

Ameriikan videossa esiteltiin maailman toiseksi parhaan kuskin Reino Villapipon arkirutiinia, aikaisin ylös, kevyt pyörälenkki maantiepyörällä, sponsorin pick-upilla tehtaan radalle. Radan varrella olevassa jumalattomassa mekaanikkoja ja henkilökuntaa vilisevässä hallissa pyörän säädöistä keskustelua päivän ilmankosteuksista, radan olosuhteista ja päivän harjoitusohjelmasta. Muutama sananen trainerin kanssa millä tasolla sykkeet pitää tänään olla. Virheettömän puhtaat ajokamat päälle, kiiltävä potta päähän, Alppitähti Tech15 saappaalla 80 000 dollarin factory-nelipuokki käymään, lappu lattiaan ja niin ***vetin tavalla liipattua supercrossrataa ympäri. Taustalla soi joku räväkkä feelismusa ja joka kohtauksessa jossain varusteessa tai ratamainoksessa vilahtaa sponssien mainokset yrityksiltä kuten ”Hirviö Energia” tai ”Kawamoto”. Komeeta! Niin, ja tietenkin aurinko paistaa… aina.

Samaan aikaan tuhansien kilometrien päässä samaan aikaan saman lajin spektrin toisesa päässä homma menee omilla raiteillaan…

Älli ja Tälli päätyy käyttämään vapaapäivänsä tämän samaisen huikean lajin parissa.

Älli on jo pakannut mopon kamoineen autoon ja noukkinut kimppatallilta Toffon. Mopot autosssa hakemaan Tälliä.

Tälli on pihalla kamoineen odottamassa. Kamat autoon, pullukat pakuun, ovet kiinni. Onko kaikki mukana? Mitä pitää olla mukana, onko mulla lasit ja tumput? Missä on mun saappaat? H****vettiäkö niistä, missä mun rusinat on? Tuolla on yksi mun saapas, kai siellä on toinenkin.

Uudenkarhean Ällin appiukolta ikuisuuslainassa olevan Sprintterin alikokoinen ahtamaton diesel alkaa kelkkomaan tätä riemuisaa kolmen hengen osastoa kohti aikuisten miesten HopLoppia eli ajopaikkaa. Keskustelu on jännittyneen kiivasta ja energiaa on osastossa enemmän kuin piripäissään pyörivässä siililaumassa.

Mimmonen mesta tää on? Mää en ole ollu täällä ennen. Onko kaikki mukana, ostetaanko bensaa? Mää tartten jotain syötävää kun unohdin aamulla syödä. Missä Pälli on? Se on hesassa, se muttaa vasta ens kuun puolivälissä. Höh!

Huoltoasema, vaunu seis. Porukka pihalle. Bensaa kanisteriin, dieseliä pakuun. Eväitä. Toikko mulle energiajuomaa? Joo, tossa. Miks me muuten litkitään tätä? Crossikuskien kuuluu juoda tätä, sun hupparissakin on 8 tommosta logoo. Aha, joo hyvä.

Matka taittuu. Soittimessa soi porukan kestosuosikki AC/DC Thunderstruck, tämä osittain siksi että eräs alansa huippuosaaja asensi tämän autotallista löytyneen vanhan veneradion siten että jokainen auton sammuttaminen aloittaa levyn alusta, ja koska levy on rammarissa jumissa.

Perillä. Vaunu parkkiin, ovet auki, eka mopo käy jo. Kolmenkymmenen sekunnin kuluttua koko pakun sisältö on levitetty 10m säteelle ajoneuvosta ja ajokamojen rykiminen alkaa jälleen sen siililauman tahdilla ja tuhinalla.

Sulla on paita väärinpäin päällä, ääliö! Sulla on paita väärässä päässä! Saappaat kiinni, panssari päälle, tumput käteen ja potta päähän. Toffo polkee Kawamotonsa käymään ja pää pyörii kuin ilmavalvontatutka. Mihin suuntaa ajetaan? Tonne! Selvä!

Lauma säntää reitille intoa piukassa. Ompas vaikeeta. Kädet jumissa. Pehmeetä hiekkaa, tanko poikittain, päälleen sisämutkaan, kypärä puolillaan hiekkaa.

Lisää kierroksia, mikään ei ole niin tärkeää kuin kaverin voittaminen. Kädet aukee. Tauko, juomista huiviin, suklaata. Uudestaan samaa laulua. Ajo alkaa sujua. Alustan säätämistä, tyhjäkäyntiä isommalle. Taas pehmeetä hiekkaa, taas nurin. Näkikö joku? No kaikki… No nyt! Tää on hienoa. Lisää tätä. Konttaamista, ei tätä.

Kun lopulta porukalla on muutettu riittävästi energiaa meteliksi aletaan pikkuhiljaa linjata kotiinlähtöä onnistuneen setin päätteeksi.

Hö hö hö siistii! Niin olikin.

Kamat pois, mopot kyytiin, kamat ängetään summanmutikassa pakuun. Vilaisu tämän tähti-reen ympäristöön, mitään ei jäänyt. Hikiset pullukat pakuun. Morjestelua muille kuskeille. Nokka kohti kotia.

Ohjaamossa trio on saavuttanut lobotoomisen tilan joten keskustelu on kapea-alaisempaa keskittyen ajopaikan ja etenkin omien ajosuoritusetn kehumiseen. Lähes jokainen lause alkaa joko ”Näikkö ku mä…” tai ”Sitte mä vedin niin…”

Mä olin nopeempi kuin sä! Unissas olit, ei oo pelkoo.

Toffo on täysin loppu ja kykenee osallistumaan keskusteluun lähinnä sanoilla ”hö höh höh höö guu gööö”

Koska mennään Päitsille? No ei ikinä! No miksei? No mietis ny, Rollo ajoi sen toissa vuonna ja sen jälkeen väisteli puita unissaan kuukauden. Sitten se oli vielä ihan koomassa koko kesän kun oli niin loppu. Ja se on killinä joutunu ajaan kouluunkin kasikymppisellä! Joo, sinne ei mennä. Tai mennään jos se Yoko-kansa tajuaa asfaltoida metsät niin että voidan vetää se supermotoilla. Joo, se olis siistiä! Hö hö hö guu gööö!

Koska tullaan uudestaan? Keritäänkö viikolla? Hö hö hö guu göö. Koitetaan saada viikolla joku ilta aikaan tulla uudestaan. Mahtava fiilis. Guuu göööö.

Mopot tallille. Pitääkö toi pestä? Koska mä vaihdoin öljyt? Paljonko tuli ajoa? Jaa, no sehän on hyvin!
Tullan huomenna huoltaan pyörät. Joo se on hyvä. Hö höh hö guu gööö!

Taistelijoiden naamat on virneessä kun tallin ovet pistetään kiinni. Kotia kohti askelta onnellisempana ja arjen huolet unohtuneina. Melko varmaan se amerikan Reinokin lähtee ”konttorilta” kotiin samoissa fiiliksissä, ei se sitä muuten tekisi.

-LONG LIVE MOTOCROSS!-