Raision moottoriratayhdistys tiedottaa

Raision moottoriratayhdistys tiedottaa

Ratavahtien puuttumisen johdosta Raision MX-rata ja enduropolku joudutaan sulkemaan tältä kesältä 30.8.2015.

Ellei sitten toimita seuraavasti….

Mikäli joku enduron- tai motocrossin harrastaja haluaa olla syyskuussa ratavahtina arkisin tiistaina ja torstaina kello 16.00-20.00 tai sunnuntaina 12.00-16.00 on rata ja polku mahdollista pitää auki.

Jos ratavahtina on henkilö jolla on voimassa oleva vuosimaksu ja sellainen joka on jo vuoronsa pitänyt niin on hienoa jos voi tehdä vaikka yhden ylimääräisen vuoron.

Kertamaksuilla ajavien on mahdollisuus olla myös vahtina eikä hänen tarvitse maksaa ratamaksua silloin kun on vahtina.

Mikäli joku ei ole vuorojaan pitänyt niin nyt olisi kohtuullista hoitaa omaa osuus kuntoon näistä talkoista!

Muistakaa että vaikka on vahtina niin on mahdollisuus ajaa kunhan sopii jonkun kanssa ketä on terassilla että tuuraa sen ajan jolloin vahti ajaa.

Toivottavaa olisi että enduron harrastajat olisivat myös vahteina koska enduron ajamista koskee samat säädökset kuin motocrossia.

1.9.2015 tiistaina rata-alue on varattu mutta siitä eteenpäin olevat tiistait, torstait ja sunnuntait ovat nyt mahdollista varata niin saadaan harrastaa vielä syyskuussakin.

Varaukset Harri Riitamolta 0500781802 mahdollisimman nopeasti ja häneltä saa myös ohjeet miten toimia.
Homma on erittäin helppo joten se ei ole esteenä vahtina olemiseen.

Sivuilla www.tsmu.fi –> ajopaikat –> Raision moottorirata on päivät merkitty joille on ratavahti ilmoittautunut.
Listaa siis päivitetään aina kun joku on ottanut vuoron.

Ajatelkaa asiaa seuraavasti: Jokainen kun tekee vähän niin saamme enemmän aikaiseksi, eikö?

Jätä kommentti