Pohjosenkierros Rovaniemi 29-30.6

Pohjosenkierros Rovaniemi 29-30.6

Lauantai 29.6.2013 Rovaniemi

Pojoisenkierros 2013 starttasi Rovaniemeltä jonne TSMU juniorkuljettajia osallistui kaksi, Akseli Ahlman ja Adam Holm. Ahlmannien matka pohjoiseen meinasi tyssätä jo Auraan kun asuntoautosta meni laturihihna poikki, onneksi tämä ei heitä lannistanut vaan he kävivät vain kotona vaihtamassa menopeliä ja jatkoivat sitten matkaa.
Ahlman sijouittui ensimmäisessä erässä kymmenenneksi ja Holm oli omassa luokassaan viidestoista. Toisessa erässä Ahlman ajoi kahdeksanneksi, Holm sai loistavan startin toiseen erään ollessaan ensimmäisenä ja pysyikin melkein loppuun asti neljäntenä. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella Holm kaatui ja loukkasi ranteensa mutta painoi siitä huolimatta erän hienosti loppuun. Holm sai mahdollisuuden ajaa seuraavana päivänä MXC/A kansallisessa kilpailussa jossa hän Hörkön neuvojen mukaan keskittyi omaan ajamiseen ja ajoi kilpailun lähinnä harjoitusmielessä. Mutkia matkassa oli silloinkin kun transponderi ei toiminut niinkuin pitäisi. Kaikki huomioon ottaen viikonloppu oli Adamille iso askel kehityksessä eteen päin.

Sunnuntai 30.6.2013 Rovaniemi

TSMUn vanhemmista kuljettajista pohjoisenkierrokselle osallistuivat Patrik Raittala ja Olli-Pekka Hörkkö. Aamun aika-ajoissa Raittala oli MX125 luokan toinen, hänen ajamiseen vaikutti viikolla aiheutunut peukalovamma joka särki ajaessa. Hörkkö ajoi MXB luokan aika-ajoissa kymmenenneksi. Hörkkö kilpaili ensimmäistä kertaa 450CRF Hondalla, ”Ajoon vaikutti tottumattomuus pyörään” Hörkkö kertoo. ”Eiköhän se ajo jo suju Torniossa” Hörkkö lisää.
Ensimmäisessä MX125 erässä Raittala oli lähdössä kymmenen joukossa, mutta ei päässyt vähien ohituspaikkojen takia nousemaan kärkeen vielä ensimmäisillä kierroksilla. Maalin Raittala kuitenkin ajoi toisena.
Juuri ennen MXB luokan ensimmäistä erää alkoi rankkasade joka teki radasta liukkaan ja kuljettajien ajat olivat selkeästi aamua hitaammat. Hörkkö joutui ottamaan ajolasit päästä jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, samoin tekivät melkein kaikki muutkin kuljettajat. Hörkkö ajoi ensimmäisen erän kahdeksanneksi.
Toisessa MX125 erässä Patrik Raittala otti holeshot-lähdön ja sijoittui lopuksi toiseksi. Raittala olisi varmasti ajanut kärkeen ellei peukalo olisi häirinnyt ajoa. Myös loppupisteissä Raittala oli toinen, Adam Holm kävi nappaamassa Rikun pystin parempaan talteen.
Toisessa MXB erässä sääolosuhteet olivat jo paremmat ja Hörkkö ajoi tasaisen ajon kilpaillen koko erän ajan sijoista 9-11. Yhdeksännen sijan Hörkkö joutui luvotuttamaan ajovirheen ja moottorin sammumisen takia. Aivan viimeisessä kurvissa ennen maalihyppyriä pääsi Hörkkö ohittamaan Antti Virkin ja oli lopulta kymmenentenä maalissa. Kokonaispisteissä Hörkkö oli yhdeksäs.

TSMUn pojat pärjäsivät kaikenkaikkiaan hyvin Rovaniemellä. Ajo oli suurimmaksi osaksi puhdasta, mutta Torniossa keskitytään vieläkin enemmän siihen ”omaan ajamiseen” eli ei yliyritetä jolloin virheet vähenevät ja sijoitukset paranevat.

-vivi-

Jätä kommentti