Parolaisten marssi

huhti 30, 2013 ensio-pentti 4

CC-kauden avaus, Parola.

Tännehän sitten oikein laumalla tungettiin karsimaan omia mielikuvia talven aikana rakennetusta kunnosta ja ajotaidosta. Isojen poikien luokassa ajanut Mikko avasikin kilpailun tapahtumia ja tuloksia jo ansiokkaasti, joten en mene nyt siihen. Mainittava kuitenkin on Team Molitorin Vuoren Mika. Mies, joka tietojemme perusteella saa torikammon crossiradalla. Mies, joka voitti V50-luokan Betallaan! BubbaF, niin ikään Team Molitorista, osoitti myös suurta suomalaista sisua päätyessään huippusijoituksille, vaikka loppua kohden Kawamotosta alkoi tippua ajoneuvon hallinnan kannalta kriittisiä osia pitkin mettiä. Puhumattakaan muiden huikeista teosta. Mahtavaa.

Mutta, samaan aikaan toisaalla. Eli harrasteluokassa olikin aivan omanlainen meininki päällä. Harrastajien suursafari olikin sitten jaettu kahteen lähtöön, joista ensimmäisen eli ns. leppäkertturyhmän tehtävänä oli murjoa reitti pehmeiltä osiltaan monumentaalisen kammottavaan kuntoon kakkoslähdön taistelijoiden päänmenoksi. Hyvä ei ole tälläinen jako, pohdittiin varikolla niiden toimesta jotka kakkoslähtöön joutui. Leppiskuskit eivät nähneet asiassa ongelmaa.

Taiteilijanimellä Hidas Möhkö esiintyvä Kawasaki-kuski (artisti, joka aiemmissa artikkeleissa tunnettiin Rällinä), oli riittävän onnekas valikoituakseen juurikin tähän Leppisposseen ja allekirjoittanut sekä Tälli jäivät mutisemaan varikolle ja odottelemaan omaa henkiinjäämistaisteluaan.

Ykköslähtö, kello 10.30. Tykin laukaus, maata lentää, miehet ulvoo, naiset kiljuu, kyynärpäät ja tangot ryskyy kun 150 kuskia säntää kohti ensimmäistä mutkaa. Varikolla hurrattiin oman teamin Möhkölle. Takarivin lähdön takia tekemistä oli paljon, mutta pikkuhiljaa kolmenmetrin crossi-ihme alkoi raivata tietään ylöspäin. Ensimmäinen kierros takana ja tuttu Kawasaki tulee lähtösuoralle, wrooooaaar karjuu moottori, wääääääääääääää kiljuu kuljettaja, kun ykkösmutka pääsuoran päässä lähestyy. Hyvä, ensimmäinen kierros takana. Taistelijat kurastuvat kierros kierrokselta ja taas tuttu paketti pompsahtaa pääsuoralle, wrooooaaarrr, wääääääää! Ja uudestaan wrooooaaarrr, wääääääää! Ja wrooooaaarrr wääääääää! Wrooooaaarrr, wää… Oi, kato orava… ääää! Ajoaikaa takana yli 1,5 h eikä pitstoppia ole suoritettu. Varikkomuurilla aletaan huolestua menoveden riittävyydestä tai pikemminkin sen riittämättömyydestä. Wrooooaaarrr, wääääääää… eikä vieläkään varikonportista sinkoa sisään tämä taistelijamme. Möhis lähtee vielä viimeiselle kierrokselle ja varikkohenkilökunta lähtee laittamaan omia kamppeita päälle, nyt ei ole mitään tehtävissä. Myöhemmin epävirallisessa lehdistötilaisuudessa, joka pidettiin teamin Dacapo-pakun ja Alanko-Forsmanin Crafterin välissä, saamme kuulla että löpö loppui noin 200 m ennen maalia, josta sitten napakasti lyhyin syöksyin kuljettaja tönäsi mopon maaliin! Kyl voimaa o!

Kakkoslähtö. Hermostunutta vilkuilua kun järjestäydytään lähtöviivalle. Ja mikä pahinta, tämä Beta-kuski ohjataan eturiviin. Tälli on Suzukeineen takaviistossa morjestelu- ja naureskeluetäisyydellä. Käsi ilmaan, tykin laukaus, napista Beta tulille ja matka alkaa. Hyvän lähdön ansiosta olin aikas hyvissä asemissa ykköskierroksella eikä ruuhkapaikkojakaan juuri ollut. ”Tää reittihän on ihan paraatikunnossa”, mutisin itselleni kypäräni sisällä kun ensimmäistä 1/4 radasta taitettiin. Tämä pätkä oli oikein mahtavaa hiekkapohjaista maastokuorma-auton uraa. Sitten ensimmäinen sykettä nostava paha paikka (kts. Mikon videolinkki), joka itse asiassa ei ollut eikä tullut pariin kierrokseen olemaan paha paikka, kunnes ojan jääpohja antautui ja muutti ojan ylityksen videonkaltaiseksi ansaksi. Seuraavaksi oli edessä Siperian arojen kokoinen liejukenttä, joka ei sekään tässä vaiheessa ollut vielä mahdoton. Rapa lentää, koneet ulvoo, miehet ulvoo, vedet ja öljyt lämpenee ennen kuin päästään taas ”kuivalle maalle”. Muutamia helppoja lutakoita ja taas ollaan kovapohjaisella kansainvälistäkin enduroa muistuttavalla maastoajoneuvouralla. Aivan huippu, nyt tehdään tulosta! Sitten iski kakka, tai pikemminkin rapa, tuulettimeen. No, oikeastaan se ei iskenyt vain tuulettimeen vaan ihan kaikkialle. Ensimmäinen lutakko oli jo niellyt viitisen kottaraista kuskeineen. Pikainen tsekki ja ylityksestä selviytyneen perässä. Siperian aroon oli jo ykköskierroksen jäljiltä kaivautunut lohkoon asti yltäviä spooreja, joihin oli luonnon toimesta sijoiteltu oikeinkin kodikkaasti märkiä juuria ja täyteen liejua. Kaasu auki ja yli! Paitsi ettei menty, vaan edellä menevän tumpattua, jumiutuminen toiseen vielä syvempään monttuun pystyyn. Seuraavat 10 minuuttia on painokelvotonta tekstiä. Tälli menee ohi, vain upottaakseen Sutsukinsa myöhemmin jonkkaan toisaalla. Matka jatkuu, mutta ilman etujarrua. Etujarrun efektiivisen toiminnan esti muta ja kiinni jääneet juuret. Ilman jarrua ja märät juuret, eli kyljellään oltiin ja monasti. Reitin kuluminen saa uudet mittasuhteet hitaimmissa yhden/kahden ajolinjan paikoissa. Spoorin valinnassa kannatti paikoitellen olla tarkkana, koska kun se oli valittu ei mieltään voinut muuttaa kun maanpinta vilisti kannen tasolla. Ajantaju meni. Uusi upotus kun pyörä jäi kiinni pohjapanssaristaan liejuiseen nousuun. Rapaa on kaikkialla, housuissa, paidan sisällä, suussa, lasien sisällä, repäreiden välissä (!!??) ja mopo on vain kurainen möykky, joka käy kuumana kuin saunankiuas. Uusi kierros, varikon ohi, nousu tapeille, paino tangolle, kyynärpäät ylös ja wroaaaarrrr kohti ensimmäistä mutkaa. Täytyy koittaa näyttää hyvälle, jos joku vaikka kuvaa. Uusi rämpimisinferno kunnes moottori sanoo notta mooo moo po. Ja luonnollisesti keskelle rämeikköä. Ylös kaivaminen on pakko tehdä ilman konevoimaa, koska kone ei käy ja vaikka olisikin käynyt niin vaihdepoljinta/jalkatappeja en jalkani alle löytänyt kaiken sen liejun keskeltä. Onneksi paikalle säntäsi katsoja, jonka avustuksella Beta saatiin vintattua kuivemmalle kohdalle. No mikä ny? Paikalle säntäsi myös järjestävän seuran edustaja, jonka kanssa sitten asiaa ihmeteltiin kunnes huomattiin, että yksinkertaisesti bensa loppui. Kuinka tyhmäksi voi itsensä tuntea? Kuinka tyhmä sitä nyt sitten on? Voe siunaa ja varjele… Rataviranomainen lainasi omaa pyöräänsä, jotta sain haettua varikolta bensaa ja iskettyä pyörän tulille (iso kiitos kyseiselle rataviranomaiselle). Se loppus se kisa sitten siihen.

Formuloita katsoessa on helppo tuomita eri kuskien varikkostrategioita ja olla kaikkitietävä, vaan en ainakaan minä ole enää koskaan ikinä. Aika pientä on hieman väärä, kierroksella liian pitkäksi ajoitettu pitstoppi, kun tämä nisäkäs unohtaa pysähtyä kokonaan, kohtalokkain seurauksin.

Yhteenveto varikkotaktiikoista: Matkaanlähteneistä yksi pysähtyi jonka ei kuulunut pysähtyä ja kaksi ei pysähtynyt joiden olisi pitänyt pysähtyä. Tälli pyssäsi ajoissa ja heitti pyyhkeen kehään kun totesi liejuinfernon olevan järjen vastainen.

Näin ikkää! Mitä opittiin? No, että endurokisa on älypeli! Mennäänkö ensikerralla? No tottakai! Ensin muutama terapianomainen ajosessio TSMU-tuubissa, siellä ei ole kuraa. Kurasta tulee näppyjä.

 

EnsioPentti

-Long live Motocross-